Kertakäyttökodit

Olet ehkä joskus miettinyt, että hinnalla kerrotaan tuotteesta jotakin. Viimeistään tämän kysyntää ylittävästä tarjonnasta. Silloinhan tuotteen pitää olla todella hyvä, eikö? Uusi on uusi ja sisältä kaunis. Ehkäpä samalla mieleesi hiipii ajatus siitäkin, että pahimman laadun saa ostaessa uuden asunnon, koska sisuksen hintakilpailu on syönyt kaiken muun paitsi välttämättömän.

Kyse ei ole vain kehnosta laadusta vaan käsiin vanhenevasta tuotteesta. Tämän ruumillistumaksi käy vaikkapa astiankuivausteline. Uppomaalattu kestää viisi vuotta, pulverimaalattu yli kahdeksan ja kromattu yli kymmenen vuotta. Asiakas saa satoja tuhansia euroja maksavan tuotteen kohdalla paketin, jonka osat ovat hajonneet jo viidessä vuodessa. Kyse ei ole edes ns. kuluvista osista vaan materiaalivalinnoista. Sellaista laatua tarjoaa Suomessa tilanne, josta puuttuu kilpailu ja siitä johtuva asiakaslähtöisyyden tarpeettomuus.

Kuunnellessani Tuomas Enbusken podcastia mieleen jäi Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston päällikön Tuomas Rajajärven lausahdus, jossa hän ihmetteli, että onkohan toista samanlaista alaa, jossa on niin vähän kilpailua ja tuote valmistetaan täysin valmistettavuuden mukaan (“Pilvenpiirtäjiä vai rintamamiestaloja”).

Silikoni on hieno asia, jos haluaa kiinnittää kerran. Teininä oli hienoa seurata asunnosta miljoona markkaa maksaneen vanhemman pariskunnan ilmeitä, kun uuden asunnon seinän rappaus lensi lattialle, koska he vain sattuivat haluamaan oikeita kiintokalusteita, eikä tiellä olevia lattialistoja voinut irroittaa vahingoittamatta seiniä. Kerttakäyttökulttuuria parhaimmillaan! Laadukkaammat kiintokalusteet saa ostettua erillään uudesta asunnosta. Tuossakaan tapauksessa kalusteiden laatu ei korreloinut asunnon hinnan kanssa.

Sähköjohtoja paljastava astiankuivauskaappi. Talo rakennettiin vuonna 2006.

Miten olisi esim. Espanjan käytäntö, jossa voi ostaa asunnon ilman kalusteita ja pönttöjä (ja vuokrata kalustetun asunnon)?

Kyse ei ole vain teknisesta laadusta. “Laadukkain” lay-out suunnittelu oli joskus eräässä TV-ohjelmassa, jossa esiteltiin todella hienoja teräspilareita asunnon sisällä. Arkkitehti ei luultavasti koskaan pessyt ikkunoita, koska neron suunnitteleman asunnon kaikkia ikkunoita ei voinut avata johtuen tiellä olevista pilareista. Arkkitehdit, pesemään ikkunoita! (vrt. Muotoilijat, siivoamaan!)

Tekisi mieli sanoa jotakin hyvää edes arkkitehtuurista, mutta näistä lasihäkeistä ollaan tulevaisuudessa samaa mieltä kuin betonilähiöistä nyt. Materiaalit eivät tee arkkitehtuurista hyvää tai huonoa. Sen tekee arkkitehti itse. Hyvä arkkitehtuuri ei ole kiinni vuosikymmenistä, bisnes on.

Suomalainen perheyhtiötaustainen kalusteala on tiensä päässä

Muutos on jatkuva ja varma. Tulevaisuus on epävarma. Hyvä johtaminen ja asiantunteva tiimi ovat voimakas yhdistelmä, mutta kuinkahan monessa perheyrityksessä? Viimeaikaiset havaintoni ovat olleet hyvinkin huolestuttavia. Itse asiassa tulin tällaiseen masentavaan, mutta rehelliseen päätelmään:

Niin kauan kuin suomalainen kalusteala on tukevasti perheyhtiömuotoinen se saa törmäillä lukuisiin ongelmiin, joiden alkusyistä omistajat voivat olla jopa tiedostamattomia.

Lähestyn tätä aihetta minulle poikkeuksellisesti henkilöstön, eikä esimerkiksi muotoilun tai tuotesuunnittelun näkökulmasta. Uskon, että viimeistään globaali talous ja tietokoneistuneet prosessit vaativat päteviä asiantuntijoita, jotka lähtevät pois, elleivät tunne, että heidän asiantuntemuksella on arvoa. Arvo tulee arvostuksesta ja arvostus osallistumisesta todelliseen päätöksentekoon. Niin kauan kuin toimitusjohtajien vaimot suunnittelevat mallistoja, eikä omistajien tarvitse perustella mielivaltaisia päätöksiään, ammattitaitoinen henkilöstö valuu muille aloille.

Kyse on sentään asiantuntijoista, jotka ovat opetettuja matalaan johtamismalliin puhumattakaan diginatiiveista, jotka ovat juoneet vaikuttamisen ja oma-aloitteisuuden äidinmaidosta.

Olen huomannut, että suurten perheyritysten kuvitellaan olevan jollain taianomaisella tavalla immuuneja mainitulleni uhalle. Todellisuus ei ole ollenkaan tämän kaltainen. Myös satoja henkilöitä työllistäviä yrityksiä voi johtaa kuin autotallifirmaa. Silloin yritys on yhtä heikko kuin tämän omistaja ja ammattiylpeyttä tuntevat asiantuntijat tiessään.

Vain omistuspohjan muutos pelastaa suomalaisen kalustealan.

Ei brändin kontrollifriikeille

Vapaa talous luo rikkaan kasvualustan, jossa yritysten kirjo muistuttaa enemmän viidakkoa kuin peltoa. Jos viidakon lait toimivat, niin tilanteesta hyötyvät niin voimakkaat kuin heikotkin.

Pysähdyin kerran miettimään tätä asiaa, kun kuulin erään opiskelijan jääneen luvatta käyttää yhteistyöyrityksen logotyyppiä päättötyössään. Tuollaiset kiellot tuntuvat dinosaurusten viimeisiltä huudoilta ja yrityksiltä pitää peltonsa puhtaana sillä aikaa kun kuluttajat ovat lopen kyllästyneitä massamainontaan ja kaipaavat viidakonrumpuja sekä hypetystä.

Mieleeni tulikin yhtenä esimerkkinä Ikea… Esim. tämän sohvien irtopäälliset eivät kuulu Ikean omaan ydinbisnekseen, mutta toinen yritys tuo enemmän vaihtoehtoja kuin olisi ilman sen täydentävää valikoimaa. Toisena esimerkkinä on aeki.fi, joka ehkäpä tahtomatta vahvistaa mielikuvan Ikean teknisestä laadusta osoittaen, että sen tuotteilla on peräti jälleenmyyntiarvoa. Itse asiassa asia vaikutti niin nerokkaalta, että piti tehdä jopa vähäsen tutkimustyötä, mutta osoite aibara.fi kertonee, ettei asialla ollut Ikean markkinointiosasto.

Protektionismi tappaa yritystoiminnan ja vapaa talous synnyttää alkuperäisille brändeille lisäarvoa. Mitä tähän voisi lisätä? Ei sovi brändin kontrollifriikeille!

P.S. Mikä tekee kalustealan brändeistä ajankohtaisia ja eteenpäin meneviä, ellei päättötyöt? Nyt puhutaan sentään alasta, jossa muutoksia koetaan vain uusien materiaalien kautta.

Lauma ihmisiä tekee arkkitehdin työt

Arkkitehdit saisivat harrastaa enemmän kävelyä maan pinnalla, eikä tuijottaa alas lintuperspektiivistä (vaikka siitäkin olisi hyötyä virtojen optimoinnissa). Jos arkkitehti tai kaavoittaja ei tee työtänsä kunnolla, lauma ihmisiä tekee sen heidän puolestaan.

Ihmiset tuskin tekevät niin kuin muurahaiset, jotka tönäisevät vieruskaverin pidemmälle ja nopeammalle reitille ruuhkan sattuessa, mutta aivan tyhmiä olioita emme mekään olla.

Ja mehän ollaan joissakin asioissa fiksumpia kuin monesti luullaan. Hienointa on se, etteivät “nerokkaimmat” ratkaisut vaadi meiltä älyllistä ponnistusta, koska ovat sisäänrakennettuja. Surullista on se, että helpon ja energiatehokkaan elämän pois vieminen vaatii älyllisiä(?) ponnisteluja — arkkitehdeiltä ja kaavoittajilta. He kun monesti laittavat tielle ylittämättömiä fyysisiä ja moraalisiakin esteitä.

Ikävintä on se, että kun laumamme pääsee oikein hommiin, infrastruktuuri on jo rakennettu ja lopputulos on varsin ristiriitainen. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että lähiöt pitää asuttaa ilman katuverkostoa kävelijöille. Tiet vedetään vasta sen jälkeen, kun ihmisten optimoimat polut ovat muodostuneet toimivaksi tieverkostoksi. Muuten käy niin kuin kuvissa alempana.

Asfalttia laumalle!

Vasen kuva toimii ankarana muistutuksena siitä kuinka käy, kun laiminlyötyä ja väheksyttyä tehokasta jalankulkua ei oteta infrastruktuuria rakentaessa heti huomioon. Vastasyntyneen tien historia on kaikessa lyhykäisyydessä siinä, että ihminen on liian fiksu kulkemaan puolitoista kertaa pidempia matkoja vaan luo hypotenuusan tyyppisiä oikopolkuja. Pikkuhiljaa nurmikolle alkaa muodostua polku, minkä jälkeen se levenee levenemistään. Lopulta se on pakko hyväksyä tieksi, mutta hyvin vaihtelevin seuraamuksin. Kenellekään ei lienee epäselvää, että keskellä tietä oleva valotolppa on sekä häiritsevä että varsinkin pimeällä ainakin pyöräilijöille hengenvaarallinen. Valopylvästä ei olisi ollut keskellä tietä, jos jalankulkijoita olisi tunnustettu heti.

Oikean kuvan polku on taas uudenlaisen, kahdesta tangentiaalisesta käyrästä muodostuvan valtatien rampin “kopio”, mikä vie pysäköityjen autojen läpi kohti marketin ovea.

Fakta on se, ettei ihmisen sisäinen pyrkimys taloudelliseen etenemiseen rajoitu vain tasaiseen maastoon ja katseluetäisyydellä oleviin kohteisiin.  Geo-lehdessä (syyskuu 2008) on ollut artikkeli taloudellisista lasku- ja nousukulmista. Siinä kerrottiin, että serpentiiniteiden kulkijoiden muodostamat kulmat ovat ihmisen energiakäyttöä ajatellen parhaimpia. Kyllä lauma tietää. Energiatehokkain kulma nousuun on 16 astetta ja laskuun 12,4 astetta. Laskemisessa menee energiaa myös jarruttamiseen, mistä syystä kulma on loivempi.

Tämän jälkeen mieleen herää kysymys siitä, että jos tällaiset energiatehokkuuteen liittyvät asiat ovat niin perustuvanlaatuista ihmisen osaa, että tulevat meistä jopa tiedostamatta, niin eikö näiden ylenkatsominen ole kaikkien liikkuvien ihmisolentojen halveksuntaa? Tämä ilmaisu saattaa vaikuttaa hyvin voimakkaalta, mutta edellä mainittujen asioiden pohjalta minun on vaikeata olla eri mieltä.

Mikään muu ei ole niin huono kannuste kuin kielto. Mielestäni siinä yritetään kieltää jopa ihmisen synnynnäistä kykyä ratkaista tämän kaltaiset logistiset ongelmat. Kaupunkimiljöössä on monta erilaista ja eri tarkoitukseen suunniteltua ympäristöä sekä näiden omistajia. Pahinta on kuluttaa energiaa voivotteluun ja käsien levittämiseen. Ottamalla huomioon inhimilliset tekijät voi lähestyä ongelmien ratkaisua uudella tavalla: esimerkiksi keskelle nurmikkoa tuleva kumpare saattaa toimia paremmin kuin kieltokyltti tai pensasaita.

Näiden pienempien väylien vuoksi suunnittelijoiden on laskeuduttava maan päälle kentälle. Tulevaisuudessa suuremmissa liikennejärjestelyjen suunniteluprojekteissa käytetään teleoperaattoreiden toimittamia kännyköiden sijaintitietoja, joita käyttäjät niin tunnollisesti kantavat mukanaan.

Jos arkkitehdit ovat jumalasta seuraavia, niin onnistuisikohan ympäristö laumalle lampaita? =)

Ööh... Tyhmä suunnittelu saa käyttäjän tuntemaan tyhmäksi.

Leluista

“Lapsille” valmistetaan ihan vääränlaisia leluja. Totuus on tietenkin siinä, että ne typerät autot ja pehmonallet valmistetaan vanhemmille.

Jos leluja valmistettaisiin oikeasti vauvoille, niin lelukaupoissa myytäisiin sähköjohtoja, vesiletkuja, ruuvattuja ruuvipäitä, luukkuja ja kenkiä.

Ja nyt tätä lukiessa jotkut myyjät voisivat itkeä siitä, että vanhemmillahan ne rahat ja ostopäätös ovat, mutta minä taas kurittaisin henkisesti laiskoja markkinoinnin menoeriä. Jos lapsi ei pakenisi vanhempien ostettuja leluja todellisten perään, niin vanhempien ei tarvitsisi jatkuvasti juosta lasten perässä.

Myykää vanhemmille enemmän vapaa-aikaa. Sitä ne rakastavat.

Vanhemmille myydään ihan vääränlaisia leluja ja loppukäyttäjät äänestävät mahallaan.

Olen nähnyt jotain hirveää

Se on jotain niin kauheaa, etten oikein osaa sitä kuvailla.

Se on  niin hirveää, etten voinut ottaa siitä valokuvaa.

Se on niin epämuodostunut, niin masentava, niin hirviömäinen …

Se on lipasto, joka syntyy kun suomalainen alkaa kilpailla kiinalaisten ehdoilla, mutta käyttäen sitä kaikkein suomalaisinta “kilpailuetua”.

Se on halpa:

• Se pitää koota itse
• Sen ohjeet on piirretty käsin ja monistettu mustavalko-kopiokoneella
• Sen pakkaus on aaltopahvia ja ruskeaa pakkausteippiä
• Se on yksinkertainen laatikko.
• Sen ruuviliitokset näkyvät.
• Se näyttää osaavan harrastajan tai puualan opiskelijan työltä.
• Sen kaikki osat ovat halvimpia: laatikoiden kiskot, pyörät ruuvit
• Se on huolimattomasti maalattu (yhdellä kerralla)

Se on massiivimäntyä

• Tarkemmin sanoen halvinta massiivimäntyä
• Osat ovat niin ohuita kuin voivat
• Osat vääntyilevät
• Siinä on isoja haljenneita oksia

Minä näen siinä suomalaisen teollisuuden lopun. Kiinalaiset kehittyvät, suomalaiset eivät. Olemme laiskoja, tavoitteemme on tehdä vähemmän työtä, ei ansaita enemmän.

Minua hävettää.

Sonera – “lahjontaa”, kiristystä ja uhkailua

Olen tässä muuttamassa pääkaupunki seudulla kaupungista toiseen ja laajakaistaliittymän siirto ajankohtaiseksi. Niinpä tein Soneran sivuilla osoitteenmuutoksen. Lupasivat soittaa seuraavana päivänä – no, soittivat sitten neljä päivää myöhemmin.

Tuli ilmi, että osoitteenmuutos ei onnistukaan ihan tuosta noin vaan. Jos haluan melkein saman liittymän (nykyinen 10/2 Mb/s, uusi 10/1Mb/s)) kuukausimaksu nousisi 10 euroa. Lisäksi, jotta välttäisin avausmaksun, minun pitisi sitoutua asiakkaaksi seuraavaksi 18 kuukaudeksi. Soneran käsitys “osoitteenmuutoksesta” on aika mielenkiintoinen. Itse olen tottunut, että osoitteenmuutos on maksuton, ja että palvelun sisältö ja hinta pysyvät samoina (vrt. lehden osoitteenmuutos). Ymmärrä, että jos olisin muuttamassa ulkomaille tai jitan, niin ehdot muuttuvat, mutta nyt ollaan muuttamassa naapurikaupunkiin.

Purnasin puhelimessa asiasta, niinpä Sonera vetäisi hihastaan ässän: “lahjonnan”. Voisin kuulemma saada poikkeuksellisesti uuden asiakkaan edut, jos sitoutuisin Soneran asiakkaaksi seuraavaksi 18 kuukaudeksi … siis MITÄ ?!! … Pitäisikö siitä olla kiitollinen, että Sonera pitää minua lypsylehmän sijasta uutena asiakkaana. Yritin purnata taas, että jopa sohvakauppiaat (itsekin olen huonekalualalla töissä) antavat vanhoille asiakkaille parempia alennuksia kuin uusille. Sitä kutsutaan asiakassuhteen luomiseksi … No ei se mitään auttanut.

Seuraavaksi Sonera kokeili kiristystä. “Onko sinulla käytössä nettiliittymän s-postiosoite?” Haistoin kiristysyrityksen heti. Eihän kukaan dorka käytä operaattorien s-postipalvelua, sehän on ilmiselvä tapa tehdä liittymän vaihtaminen vaikeaksi. Sanoin, että tästä ei nyt näytä tulevan mitään, pitää kai vain irtisanoa liittymä.

Nyt Sonera siirtyi viimeiseen oljenkorteen, eli uhkailuun. Jos irtisanoudut, et voi saada uuden asiakkaan etujamme … siis MITÄ ?!! … Jos Soneralla ei ole mitään muuta tarjottavaa kuin uuden asiakkaan edut, niin miksi en sitten katsastelisi kaikki vaihtoehdot. Kaikillahan noita uuden asiakkaaan etuja on. Luulisi että olisi Soneralle eduksi jos he olisivat edes  kilpailemassa uudesta liittymästäni muiden operaattorien kanssa. Nythän he tieten tahtoen sulkevat itsensä siitä kisasta ulos.

No, lopulta Sonera teki houkuttelevan tarjouksen:

• 24 Mb/s
• hintaa 7 euroa lisää
• 1Mb/s nettitikku 18 kuukaudeksi kaupan päälle
• 18 kuukauden sopimus
• Samanlainen kokonaisuus kuin Saunalahdella, mutta 6kk lyhyempi

Tähän tartuin … Kului minuutti ja Sonera soitti perään ja sanoi että oli lukenut tarjousehdot väärin, sen pitikin olla:

• 8 Mb/s
• hintaa 7 euroa lisää
• 1Mb/s nettitikku 18 kuukaudeksi kaupan päälle
• 18 kuukauden sopimus
• TAAS UUDEN ASIAKKAAN TARJOUS !!!

… No jäi käyttämättä. Kyllä on vaikeata.

prkl.

Tekniikkaa tekniikan takia

Lappset järjestää kansainvälisen kilpailun

Kilpailu avataan 2. marraskuuta ja siinä on kaksi kategoriaa, leikkikentän ja leikkivälineen suunnittelu. Järjestettävä kilpailu on avoin, eikä siinä ole osallistumismaksua.

Viralliset sivut löytyvät osoitteesta rethinkingplayground.com.

Jalostunut Segway

Tämä on kyllä ihan hauskan oloinen laite … ja pieni.