Puettuja mielikuvia

Olen pohtinut viime aikoina tilanteita puetuista mielikuvista kahdessakin suhteessa. Ensimmäinen on puetun brändin tuoma lisä-arvo omalle statukselle (jossain avaruudessa, kuten esim. sosiaalisessa tai seksualisessa) ja toinen on brändin kuviteltu käyttöarvo, josta on maksanut.

Väitän, että viimeiseksi mainittuun on helpompi pettyä, koska asian todeksi osoittaminen on huomattavasti helpompaa ja todisteet osoitettavissa. Kun taas brändin syyttäminen siitä, että maksaessaan kaksi kertaa enemmän juuri tämän tuotteesta seksuaalisen viehätyksen nousteessa vain 10% on hieman hankalampaa.

Olen hyvissä asemissä, sillä käsittelen brändin kuviteltua käyttö-arvoa kokemuksena Ecco-kengät. Varokaa ja korjailkaa, jos olen väärässä.

Mukavat Ecco-kengät ovat kuin tehty kävelemistä varten. Mutta hetkinen, kävelemistä vai siirtymistä?

Ecco pitää jalkasi kuivina, kun olet astumassa autostasi. Muuhun ei niistä valitettavasti ole. Todistin omatoimisesti kahden parin pohjien halkeamisen puolessatoista vuodessa. Kyseessä on sekä kevyet-, että talvikengät, jotka vuotavat alhaalta päin. Hyvä suoritus Gore-texilta, mutta Eccolle asia on vähemmän mairitteleva. Hinnaksi tulee parille 100€/vuosi, ellet käytä niitä sitten siirtymiseen autolla. Kuvittelen, että korkokengät kestävät yhtä hyvin. Ne voi sentään hoitaa suutarilla korkolapun vaihdolla.

Ecco tarjoaa kieltämättä (ensimmäistä viikkoa lukuunottamatta) “mukavia kävelyhetkiä”, mutta pidempään seurusteluun niistä ei ollut.

Tarviiko ihmitellä, etteivät elämäntapa-tuotteet kestää elämäntapaa? Kyllä, minä teen niin! Jos annetaan ymmärtää takin olevan sporttinen, niin sen pitäisi kestää liikkumista, niin kuin käyttäjän kestää takkiakin. Jos annetaan ymmärtää kenkien olevan mukavia kävelyyn, niin näiden on kestettävä kävelyä. Ellei kengissä kävele tarpeeksi, näiden mukavuudella ei ole merkitystä.

Kengillä saisi olla (vapaaehtoinen) luokitus, ihan kuin IP-luokitus valaisimissa. Kuulostaako hullulta? Noh, ei mielestäni. Sittenhän tietäisi, mihin ympäristöön tuote on suunniteltu, ulkonäön perusteella kun ei voi päätellä yhtään. Luokituksen pitäisi olla muokattu kuvailemaan suunta-antavaa tietoa myös kulutuskestävyydestä ja sen voisi myöntää vaikkapa jokaisen maan paikallinen VTT:nsa. Näin ei tarvitsisi kinastella siitä, mistä satojen eurojen kengissä oikein maksaa. Tällä kertaa todistajan taakka olisi valmistajalla, eikä pettyneellä kuluttajalla.

Sinulla ei todennäköisesti ole varaa Bugattiin, mutta saatat ostaa sportti-henkisen Bugatti-takin. Bugatti-mies ei vain aja punttisalilleen, kuljettaja ajaa sen ohi. Siinä on muutaman kaupan vaatekokojen selityskin: takit alkaen koko XL. Uskon kuitenkin, ettei Bugatti-takki hajoaa, jos jostakin syystä alatkin liikkumaan muuten kuin autolla.

Noh, onhan niitä Harley-Davidsonin hajusteitakin ollut markkinoilla, mutta sellainen ei lupaa enempää kuin pystyy antamaan. Jos nelitahtinen vibra jalkojen välissä ei tyydytä, voi ainakin kävellä saman tuoksun ympäröimänä.

Mihin johtaa brändilupaus, joka antaa ymmärtää, muttei ymmärrä pettymystä?

– Hei, sinä Ecco-kenkiin pukeutunut tyyppi siellä, juuri sinä! Tiedän, ettet kävele juurikaan, mutta taatusti arvostat kuivia jalkojasi noustessasi ulos autosta. Varo, ulkona voi olla kosteata, ai niin, sinullahan on Gore-texit…