Neste Oil:in painomainos
22 helmikuu, 2009 - Sunnuntai
Neste Oil on ollut esillä niin biopolttoaineiden kuin Kuluttajavirastoa kiinnostaneen mainonnan siivittämänä. Minua pysäytti positiivisessa mielessä kuitenkin tämä vähän vanhempi mainos.
Yksinkertainen oivallus on mitä sopivin painomainokseksi ja jäi ainakin minun mieleeni positiivisella tavalla.
Hyvää muotoilua — ja papukaijamerkki.
Kohti parempaa mikron käyttöliittymää
22 helmikuu, 2009 - Sunnuntai
Aikaisemmassa kirjoituksessani Mikroaaltouunien käyttöliittymät olen arvostellut näiden huonoa käytettävyyttä. Empiirisen tutkimukseni mukaan mikrojen käyttöliittymät voittavat vain jo hävinneet VHS-nauhurit. Arvosteleminen on tunnetusti helpompaa kuin vaihtoehtojen esittäminen, niinpä otin haasteen vastaan ja käytin noin tunnin verran paremman löytämiseksi. Valitettavasti visuaaliseen toteutukseen meni enemmän aikaa kuin itse suunnitteluun.
Ajatuksissani ovat olleet tutut elementit ja parempi käyttöliittymän palaute. Ei enää ruskistuneita pahveja. No more, no more.
Elementtien määrä on karsittu pienemmäksi. Mikroaaltouuneista on poistettu kello, koska sitä ei voisi käyttää aina kun haluaa. Tästä syystä keittiössä olisi kuitenkin toinen, “kokopäiväinen” kello. Lisäksi mikro on usein sijoitettuna sellaisiin paikkoihin, ettei kellon ajan tarkistaminen niistä ole mielekästä.
Sen sijaan ajastus-toiminto on mukana. Se ei ole sidottu kellon aikaan vaan minuutteina ajastushetkestä. Kellon puuttuminen ei siis estä ajastamista ja suihkusta tullessasi ruoka on lämmin.
Yksi ehdotetun käyttöliittymän pyrkimyksistä on tarjota varsinkin tekniikasta vieraantuneille mm. liesistä tuttua ohjauslogiikkaa. Näin “kaikenlaiset uudet härvelit” toisivat pelon sijasta luottamusta ja halua kokeilla.
Olen monesti miettinyt, että palvelevatko mikroaaltouunien erilaiset valmiit ohjelmat lähinnä markkinointia. Ikävää tässä on se, että kaikki ylimääräinen syö käytettävyyttä. Onko laitteesta, joka sisältää enemmän (käyttäjälle tarpeettomia) painikkeita helpompi maksaa enemmän? Uskon niin.
Ratkaisin asian luomalla ohjelmattoman ja ohjelmallisen mallin. Henkilökohtaisesti arvostan mikron kykyä arvioida leivän sulatusaikaa painon perusteella. Kaipaisin muuten mallia, jossa vaaka on mikron sisällä.
Kokonaisuudessaan tämä on ollut pyrkimys etsiä vaihtoehtoisia tapoja ohjata mirkoaaltouunia helposti ilman käyttö-ohjeiden selailua ja onnettomuuksia. Uskon löytäneeni sellaisen.

