Ei brändin kontrollifriikeille
31 toukokuu, 2010 - maanantai
Vapaa talous luo rikkaan kasvualustan, jossa yritysten kirjo muistuttaa enemmän viidakkoa kuin peltoa. Jos viidakon lait toimivat, niin tilanteesta hyötyvät niin voimakkaat kuin heikotkin.
Pysähdyin kerran miettimään tätä asiaa, kun kuulin erään opiskelijan jääneen luvatta käyttää yhteistyöyrityksen logotyyppiä päättötyössään. Tuollaiset kiellot tuntuvat dinosaurusten viimeisiltä huudoilta ja yrityksiltä pitää peltonsa puhtaana sillä aikaa kun kuluttajat ovat lopen kyllästyneitä massamainontaan ja kaipaavat viidakonrumpuja sekä hypetystä.
Mieleeni tulikin yhtenä esimerkkinä Ikea… Esim. tämän sohvien irtopäälliset eivät kuulu Ikean omaan ydinbisnekseen, mutta toinen yritys tuo enemmän vaihtoehtoja kuin olisi ilman sen täydentävää valikoimaa. Toisena esimerkkinä on aeki.fi, joka ehkäpä tahtomatta vahvistaa mielikuvan Ikean teknisestä laadusta osoittaen, että sen tuotteilla on peräti jälleenmyyntiarvoa. Itse asiassa asia vaikutti niin nerokkaalta, että piti tehdä jopa vähäsen tutkimustyötä, mutta osoite aibara.fi kertonee, ettei asialla ollut Ikean markkinointiosasto.
Protektionismi tappaa yritystoiminnan ja vapaa talous synnyttää alkuperäisille brändeille lisäarvoa. Mitä tähän voisi lisätä? Ei sovi brändin kontrollifriikeille!
P.S. Mikä tekee kalustealan brändeistä ajankohtaisia ja eteenpäin meneviä, ellei päättötyöt? Nyt puhutaan sentään alasta, jossa muutoksia koetaan vain uusien materiaalien kautta.